JuhaGrning

Robotit riesanamme (kuva) tulevaisuudessa?

  • Robotti
    Robotti

 

 

Robotiikka lisääntyy koko ajan. Nykyisin meillä on olemassa sellaisia robotteja joita edes ATK-alan nörtit eivät voineet kuvitellakaan [/linkki] vielä kymmenen vuotta sitten. Robotteja on siis ollut olemassa jo pitkään. Moni kuitankin mieltää robotin ennemmin kuvan kaltaiseksi esineeksi kuin ohjelmistoriviksi.

 

Robotti tarvitsee aina ohjelmiston toimiakseen - tarvitseeko tulevaisuudessa? Ohjelmisto kertoo robotille mitä pitää tehdä. Nosta kättä, purista, kierrä ruuvia, jne.

 

Kuten tiedämme niin nykyisin myös tietokone-ohjelmia kutsutaan lisääntyvässä määrin roboteiksi. Itse asiassa tätäkin tekstiä kirjoitan robotilla, eli ohjelmistolla. Ohjelmisto tulkitsee painamani merkit ja tuottaa niistä näkyvää tekstiä näyttöruudulle, jota ohjaa tietysti näyttörobotti.

 

Kun siis nykyisin kuulemma, että raha-automaateissa on ollut ongelmia, tai pankkiyhteydet tms. eivät ole toimineet, kuten olisi pitänyt,niin syyttäkäämme robotteja.

 

Robotit ovat läsnä likimain kaikessa mitä nykymaailmassa tapahtuu. Jollain tapaa robotit ovat jopa osa ravintoketjuamme. Olisiko aika palata ajassa hieman takaisinpäin ja alkaa kutsua ohjelmistoja ohjelmistoiksi ja vain aitoja robotteja roboteiksi. Tekoälykään ei ole robotti, mutta se voi ohjata robotin toimintaa, eikö niin?

 

Nopeutta jolla Tampereen robotti hakemuksia käsittelee pitää hämmästellä. Robotti(ohjelmisto) Käsittelee viikonlopun aikana YLI 500 HAKEMUSTA.

 

Jos viikonloppu on pe 17 - ma 06 niin siihen mahtuu 3660 minuuttia. Yhden hakemuksen käsittelyyn menee siis noin seitsemän (7) minuuttia. 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset